KOPUKKA
Laululla kajahti vahvasti ohjelma käyntiin. Hyvä siirtyminen sottiisin alkuun. Rempseä meininki sottiisissa ”pilkettä silmäkulmassa”
Tarinointi alkupuolella ja loppukaneetti loistavat.
Sivustalla tanssivuoroa odottelevat saavat eläytyä tilanteeseen ja olla mukana jutussa. Ei vain seinäkukkasina. Välillä oli havaittavissa pientä jännitystä.
Tanssinilo näkyi ryhmässä, vaikka ikähaitari olikin suuri, se ei haitannut ollenkaan.
Katrillissa hauska ”kaupunkilais” – meininki.
Juhlavalssi oli hienosti tanssittu, kuviot kohdallaan. Tunnelma oli ihanan ylväs. Loppupuolella oli hieman epätarkkuutta valssin paripyörintä-kohdissa. Kädet alun piirissä liian korkealla sekä silloin kun tyttö kiertää pojan.
Tanssijoiden intensiteetti kantoi läpi koko pitkän juhlavalssin.
Askeltarkkuutta polkkaan lisää ja ryhtiä ylävartaloon. Välillä kun tuli vaikeampi askelikko, niin ryhti kärsi sen kustannuksella.
Polkan alku oli hieman totista, mutta kun löytyi tanssin ilo, niin sitten lähti taas rullaamaan ja ilmettäkin tuli mukaan.
Hyvä soittaja. Kappaleiden välit pikkaisen liian pitkiä. Nuotit parempi osata ulkoa, niin ehtii ”seurustella” tanssijoiden kanssa. Soittajaa saa huomioida tanssiessa.
TANSSINILO JA HYVÄ RYHMÄHENKI HUOKUI ESIIN, YHDESSÄ TEKEMISEN RIEMU KANTOI VAIKEISSA TANSSIKOHDISSA. TARINA-OSUUDET HYVIÄ.
28.1.2007
Milsse Peltokangas
Kuvat Erkki Setälä